lauantai 9. kesäkuuta 2012

Blogin siirto ja tuloksia :)

Meidän vuodatuksen blogi ei ollut enään käytettävissä, joten aloitin meille uuden blogin. Tämä tulee pääsääntöisesti olemaan oman nelikköni blogi, jossa aika ajoittain esiintyy Nelli. Tulen päivittämään tätä niin iloissa kuin suruissakin. 

Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista, kun omistaa neljä koiraa. Se tuo elämään iloja ja paljon suruakin. Niiskun sairauden myötä olen oppinut nauttimaan tämän nelikön kanssa tekemisestä. Eletään päivä kerrallaan eteenpäin :)

Iloja elämään on tuonnut Paavon menestyminen näyttelyissä;

Tuusniemi nuo ERI 1
Lahti (ensimmäinen avoluokka) ERI 2 SA
Riihimäki ERI 3 SA
Mänttä-Vilppula EH 2

Ilokseni olen saanut esittää Nelliä, Brighter´s Juicy Couture näyttelyissä. Nelli on rodultaan labradorin noutaja. Nellin esittäminen alkoi lukemalla Hannen maili, jossa hän kertoi miten labradori esitetään. Luin sen kaksi kertaa ja eikun harjoittelemaan. Nellin kanssa on ollut kivaa kehissä, kun likka esiintyy aina hyvin. Melkein jokaisessa arvostelussa on lukenut esiintyy tai esitetään hyvin. Nellin parhain sijoitus junioriluokassa on ERI 1 SA, johon Elinan kanssa ollaan erittäin tyytyväisiä. 

Näyttelyt jatkuu Nellin osalta Konneveden erkkarissa 1.7 ja Paavon kanssa olemme seuraavan kerran 11.8 Helsingissä :)))

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti