perjantai 27. heinäkuuta 2012

Mäntsälä mielessäin ja pitkään onkin :))))

20.7. kokoonnuimme Brighter´s teamillä Mäntsälän näyttelyyn. Uroksissa nuorten luokassa oli Nellin veli Dante ja Jeppe. Avoimessa luokassa Brighter´s teamiä edusti Rudi. Nartuissa esiintyivät nuorten luokassa Nelli ja Caro ja avoimessa luokassa Martta.

Minä esitin näyttelyissä sisarukset Danten ja Nellin. Olin toista kertaa Danten remmin päässä. Olin aikaisemmin kokeilut sisaruksia puppy- ja veteran show:n parikilpailussa. Harjoittelu sujui hyvin ja päätimme kasvattaja-Hannen kanssa, että esitän Danten.

Minä sain Danten esiintymään hyvin. Minä sähelsin oikein kunnolla, kun tuomari käski minun jäämään kehään niin ymmärsin väärin. Meidät huudettiin takaisin ja tuomari oli minulle vihainen, kun olimme lähteneet kehästä pois. Kirjoittava kehäsihteeri huomautti pyörittävälle kehäsihteerille tilanteesta, mutta en kuullut tarkemmin mitä. Kaikesta sähellyksestä huolimatta pärjäsimme upeasti. Saldona oli  ERI 3 SA :)

Nellin kanssa meni enemmän kuin putkeen. Olimme luokassamme ensimmäisenä ja saimme erinomaisen. Näin oli saavutettu tavoite. Noh, kilpailuluokassa oli neljä koiraa. Ajattelin et ihan hyvä! Olemme neljänsiä. Mutta mitä vielä. Tuomari osoitti meitä ja sanoi first. Minä+Nelli ja hirveä yeeeeeeees. Me voitimme. Seisoimme ykköspallilla ja kehis kysyi, että montako SA:ta. Kaksi. Me saimme SA:n.
Paras narttu luokassa olimme ensimmäinen koirakko. Kun tuomari käveli meidän ohi, niin ajattelin että se oli tässä. Eipä ollut, kun se kätteli monia pois.  Jäljelle jäi Nelli, avoimen luokan voittaja ja kaksi valiota. Tuomari katsoi vielä yksitellen liikkeet. Sitten siirsi meidät neljänneksi. Rinkiä juostessamme tajusin tilanteen ja sanoin ääneen, että saamme vara-sertin. Olimme siis ERI 1 SA PN 4 ja VARA-SERTI.

Muillakin Brighter´s teamin jäsenillä meni hyvin. Jeppe sai Danten luokassa erinomaisen. Ruskea  hurmuri Rudi sai erinomaisen. Caro sai erinomaisen ja tuli hienosti Nellin luokassa kolmanneksi. Martta sai hyvän, kun Martan harrastusten pääpaino on metsän puolella :)

Brighter´s kasvattajaluokka esitettiin (Caro+Sari, Rudi+Minna, Nelli+Aliina ja Dante+kasvattaja Hanne) ja hienosti meni. Voitimme saaden kunniapalkinnon. Ensimmäiset sanat arvostelussa oli; huippu laadukas ryhmä.
Saimme ylipuhuttua Hannen jäämään isoon kehään. Harvinaista herkkua. Kun ison kehän tuomari Paula Heikkinen-Lehkonen käveli esi arvostelemaan niin seisoimme todella hienosti. Olimme isossa kehässä niin tuomari kätteli tiibetinspanieli kasvattajaryhmän pois. Olimme siis neljän joukossa. Kuuluttaja kuulutti; neljänneksi tuli kennel Brighter´s. Olimme siis BIS-4 kasvattajaluokka. Totesin kasvattajalle; kannatti jäädä.

Siksi tuo otsikko kun Mäntäsälä jäi monessa asiassa mieleen :)))))

Dante ja minä liikkeessä :)







keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Ilo olla kehässä Nellin ja Paavon kanssa :)

Nellistä on tullut vanha :) :) :)
Neiti täytti 2.7.2012 18 kk ja oli ensimmäistä kertaa nuorten luokassa 7.7.2012 Karjaalla. Tuomarina toimi Saksalainen Walter Schicker. Tuomari oli tosi tarkka hampaista, joten moni koira sai sen takia EH:n. No, onneksi Nellillä on kunnon purenta, ajattelin. Juoksiessani Nellin kanssa rinkiä niin huomasin itse mokani. Juoksin liian pientä ympyrää kuin esittäisin Paavoa. No, korjasin virheeni yksilö liikkeissä ja hyvä että korjasin. Nelli sai ERI:n ja sijottautui toiseksi. Todella upeasti alkoi meitin "ura" nuorten luokassa. 

Seuraavaksi olen Paavon kanssa 11.8 Helsingissä ja Nelli edustaa Mäntsälässä jolloin tapaamme useamman Hannen Brighter´s kasvatin. Innolla odotan näitä koitoksia. Paavon edellisestä kerrasta on reilu kaksi kuukautta ja tällä hetkellä se ei ole parhaassa mahdollisessa karvassa, joten odotellaan elokuun kolmen viikon lopun näyttelyputkea. Toivottavasti Nellin upea ERI putki jatkuu. Ilo on olla näiden kanssa kehässä :)

Nelli




tiistai 3. heinäkuuta 2012

Hiekkaharjun kartanossa, labukoiden erkkari 30.6.-1.7.2012

Lähdimme Elinan ja Nellin kanssa kohti Konnevettä lauantaina. Yllättävän rauhallista oli ajella ja Jyväskylän jälkeen totesimme että olimme menossa maalle. Saavuimme Hiekkaharjun kartanoon noin klo 17 ja emäntä tuli meitä vastaan ja ohjasi meidät huoneeseen. Paikka oli aivan ihana. Tässä muutama kuva :)

Eräs rakennus :)


Vanha auto :)


Vanhat hevoskärryt :)


Päärakennus, Hiekkaharjun kartano :)


Rannalta otettu kuva :)


Navetta rakennuksen kulma :)


Paikka, jossa yövyimme :)



Sunnuntaina vietimme labukka karnevaalia eli erikoisnäyttelyä. Nelli oli viimeistä kertaa junioriluokassa. Seuraavana päivänä (2.7.) Nelli täytti 18 kk, joten seuraavat näyttelyt on nuortenluokassa. Tuomari oli Englantilainen Jackie Hodge, joka ei ihan noin vain eriä antanut.  Koiran piti esiintyä. Olimme kolmantena esiintymässä ja olin erittäin yllättynyt, kun saimme punaisen nauhan (ERI) eli olimme päässeet Kilpailuluokkaan. Jännityksellä seurasimme luokan loppuun. Kilpailuluokassa oli vain neljä koiraa. Sijoituimme kolmanneksi ja ilo oli suunnaton. Onhan se aina mahtavaa sijottua erkkarissa ja vaikka SA jäi saamatta niin ei voi olla kuin tyytyväinen. Nellin ja minun yhteistyö sujuu mallikkaasti, joskin Hanne-kasvattajan kanssa olemme samaa mieltä mitä pitää parantaa ja eikun treenaamaan :))))